Pohjapiirros

Pohjapiirros

maanantai 19. toukokuuta 2014

Nyt se alkaa!

Vasta viime perjantaina tehtiin kauppakirjat terveystalosta. Itse olen sairaalassa yhdeksättä viikkoa, joten mieheni allekirjoitti omasta ja valtakirjalla myös minun puolestani. 

Työt talolla on myös alkaneet. Viikonloppuna Aarre teki siellä lähinnä raivaushommia. Tontilta tuli kuulemma kaksi jätesäkillistä roskaa, siis ihan roskaaroskaa. Kadun varsi on tainnut muodostua nuorison oleilu- ja ruokailupaikaksi. Toinen kohde oli kellarikerros, joka oli jätetty aika siivottomaan kuntoon.

Seuraavaksi on vuorossa liikepuolen seinien maalaus. Harmi, että en pääse paikalle, että saisi näistäkin vaiheista kuvia muistojen arkistoon.

Pellavasydämen Mervi