Pohjapiirros

Pohjapiirros

lauantai 30. toukokuuta 2015

Koristellako vaiko ei?

Olen tottunut siihen, että kaikki paikat on täynnä tavaraa. Kaapit, pöydät, hyllyt, kaapin päällykset ja aluset... Olen "koristeellinen" ihminen, pidän itselläni koruja, mutta koristelen myös kotiani. Tauluja joka nurkassa seinät täynnä.

Mutta. Nyt olen muuttunut ihminen. Vai olenkohan, ehkä vain kuvittelen?

Ainakin nyt tuntuu, että tavaraa on liikaa ja haluan pelkistää, pelkistää ja pelkistää. Vaiks en millään malttaisi luopua rakkaista ja kauniista tavaroista, yritän pitää pääni kylmänä ja kulkea kohti minimalismia kodin sisustuksessa.

Yksi päätös tehtiin heti keittiötä suunitellessamme. Kaapinpäällyksiin ei laiteta MITÄÄN. Kiusaus käy välillä kestämättömäksi. Auttakaapa siis. Saako olla tämän verran jotain? Vai vedetäänkö luudalla alas nuokin?

Se nyt on sanomattakin selvää, ettei tuota lyhtyä katon rajassa voi polttaa...





Aivan asian vierestä. Siellä nököttää kaksi peltipurkkia. Muuten täsmälleen samalaisia, mutta toisessa on Marimekon unikkoa. Pelkkä valkoinen n. 3 euroa ja Marimekon 16 euroa. Enkä edes tiedä, kumpi on nätimpi.

Onkohan tässäkin asiassa totta vanha viisaus "jos pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden"?

Mervi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti